Hyvä tietää 2018-12-04T11:29:37+00:00

Sohvan ostajan ABC.

Sohvalla on suuri merkitys kodin sisustuksessa. Sohva on vahva sisustuselementti joka luo tunnelmaa tilaan. Laadukkaan sohvan käyttöikä on useita vuosia ja harkiten valittu sohva ilahduttaa käyttäjäänsä pitkään. Uutta sohvaa hankittaessa on syytä pysähtyä hetkeksi pohtimaan sen ostokriteereitä.

Moduulisohvat ovat suunniteltu siten että ne on mahdollista valmistaa tilaan kuin tilaan sopivaksi.

RENTOON OLESKELUUN VAI AULATILOIHIN?

Käyttötarkoitus

Sohvat ovat suunniteltu niiden käyttötarkoituksen mukaan. Rentoon oleskeluun suunnitellut sohvat ja nojatuolit ovat yleensä istuttavuudeltaan hieman pehmeämpiä kuin jämäkät seurusteluun ja aulatiloihin suunnitellut sohvat. Moduulisohvat ovat suunniteltu siten että ne on mahdollista valmistaa tilaan kuin tilaan sopivaksi. Useat sohvat on mahdollista varustaa myös vuodemekanismilla, jolloin sohvasta saa helposti vierasvuoteen. Vuodesohvan mekanismi vaikuttaa kuitenkin istuinmukavuuteen, jolloin on hyvä pohtia vuoteen tarpeellisuutta ja käyttötarkoitusta. Vierasvuoteeksi kannattaa hankkia vuodesohva, kuin se että varustaa päivittäiseen käyttöön tarkoitettu sohva vuodemekanismilla. Sohvat ja nojatuolit suunnitellaan myös käyttäjälähtöisesti. Esimerkiksi korkea istuinkorkeus helpottaa tuolilta/sohvalta nousemista. Selkänojan kulma ja korkeus vaikuttaa mm. istuinmukavuuteen. Useita malleja on myös mahdollista räätälöidä hieman, jolloin jokaiselle löytyy juuri oikea tuote. Oikean kokoisen sohvan löytämistä helpottaa näppärä apukeino: Mittaa jo kotona valmiiksi tilan koko johon sohva on suunnitteilla ja hahmottele sohva ruutupaperille. Näin oikean kokoisen sohvan ostaminen helpottuu. Lisäksi voit ottaa kuvan kodistasi, jolloin verhoilu on helpompi valita kun tilan värimaailma ja valoisuus ovat selvillä.

Sohva ostetaan vuosien käyttötarpeeseen, joten kiinnitä huomiota myös verhoilumateriaalien valintaan.

Materiaalit

Materiaalivalinnoilla on tärkeä merkitys sohvan eliniän suhteen. Laadukkaat materiaalit tekevät sohvasta pitkäikäisen ja kestävän. Sohva ostetaan asuntoon vuosiksi, jolloin oikeilla materiaalivalinnoilla saa rahalle parhaan mahdollisen vastineen. Kiinnitä huomiota rungon materiaaliin ja paksuuteen sekä vaahtomuovien ja verhoilun ominaisuuksiin.

Verhoilu

Istuinmukavuuden ja laadukkaiden materiaalien lisäksi, tärkein valinta sohvan ostajalle on verhoilu. Sohva ostetaan vuosien käyttötarpeeseen, joten kiinnitä huomiota myös verhoilumateriaalien valintaan. Tuleeko sohva päivittäiseen käyttöön jolloin verhoilumateriaalien tulee olla kestäviä vai onko sohvan käyttö satunnaista jolloin heikompi laatuinen ja edullisempi vaihtoehto on myös sopiva. Tekokuitukankaat ovat helppohoitoisia ja kestäviä kun vastaavasti luonnonkuidut ovat miellyttävän tuntuisia ja pehmeitä. Nahka sen sijaan on ylellinen ja kestävä vaihtoehto jonka ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa käytön myötä.

Sohvaa ostaessasi kurkista myös sohvan alle ja tarkista rungon laatu.